Itkua ja hampaiden kiristelyä

Selviytyjät Suomi
23.04.2019

Ollaan nyt sitten kuukauden päivät pyöritty ympäri viidakkoa ja saaria, ja kilpailuja lukuun ottamatta on ollut jumalattoman tylsää! Apua!

Alussahan kaikki meni jännityksen ja ympäristön ihailun piikkiin. Oli hauska tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia heidän seurastaan. Puuhastella yhdessä asioita, tehdä laavu, keksiä tuli uudestaan, olla uudessa ympäristössä (vaikkakin todettiin se heti kyllä hyvin vihamieliseksi, kun elukoista ja kasveista puhutaan) ja nauttia kaikesta. Oltiin paratiisissa.

Ollaan vain ollakseen

Mutta sitten alkaa nälkä vaivaamaan, nukkumaankaan ei oikein pysty, kun pimeä tulee jo niin aikaisin ja kun yrität mennä Pikku Kakkosen aikaan nukkumaan, niin eihän siitä mitään tule.

Pyörit ja hyörit rannalla, tapat aikaa ja mietit syntyjä syviä. Yrität taas saada nukuttua, mutta kovat bambut selän alla tekevät unen saamisen melkein mahdottomaksi. Sitten kun saat kevyen unen ja heräät, niin kas kummaa, on pilkkopimeää. Ja kuu mollottaa vielä keskellä taivasta. Kiva. Taas pyörit ja hyörit ja odotat sitä kirottua aamua ja eihän sitä oikeasti tule ollenkaan! Ihan oikeasti ei koskaan! Yöt tuntuivat viikoilta ja turhautuminenhan siinä tulee mielen perukoille. Yöt olivat oikeastaan ihmisen paskinta aikaa.

Ja tulee se nälkä. No minullahan nyt ei niin hätä sen suhteen ollut, kun en koskaan muutenkaan syö, mutta alkaa se kuitenkin kehossa tuntumaan. Riisiä, jauhoja ja vettä. Sitä huomaa yrittävansä muistella erilaisia makuja, esimerkiksi sipsien, koska se suolan tarve on tuolla ihan älytön.

Makeaa ei kyllä tehnyt mieli matkalla ollenkaan. Hauskintahan tässä oli, että ei se ruoka, vaan se riisin teko oli sitä minulle parasta aikaa. Oli edes jotain tekemistä. Toimia kipinämikkona. Tuijottaa tyhjällä katseella sitä liekkiä ja yrittää unohtaa missä ja lentää mielikuvituksissa lähimmälle terassille.

Ihmiset ja tarinat

Sitten se, kun olet samojen ihmisten kanssa sen 24/7. Vieri vieressä.

Sinne viidakkoonkaan uskaltanut kauaksi mennä, kun kaikki kasvit ja eläimet tappavat. Aluksihan, kuten kirjoitin, se oli superhauskaa tutustua toisiin ihmisiin ja mehustella toisten elämää ja tarinoita niistä. Siinä kun tylsyyttä yrität tappaa, tuli aika hyvin käytyä läpi itse kunkin elämänkaari, iloineen ja suruineen. Mutta sitten kun ne tarinat on siinä ensimmäisen viikon aikana aika tarkasti käyty läpi, alkaa se small talk tulla vähän korvista ulos. Alkaa kummasti viihtymään yksinään, kellumassa meressä ja tuijottamassa horisonttiin. Koettaa saada aivonsa siihen lukkoon, ettei vaan tule sieltä jostain takavasemmalta se tylsyys sinne. Tarinat alkavat toistaa itseään, eivätkä vitsitkään oikein enää lähde. Pitää vaan pulputtaa jotain ulos suusta, olkoon se sitten millaista sontaa tahansa.

Koitti sitten se päivä, kun kotoa tuli kirjeet jokaiselle kilpailijalle. Oltiin sitä kyllä vähän arvailtukin, että ne tulisivat jossain vaiheessa, mutta olihan se sitten sama kuin olisi tavannut ihan konkreettisesti ne sukulaiset ja rakkaat ensimmäistä kertaa moneen hetkeen.

Kädet tärisivät jokaisella ja hammasta purren avattiin ne kirjeet. Uskomatonta, kun olet kuullut jokaisen tarinat jo moneen kertaan ja sitten kun jokainen vuorotellen luki ne kirjeet, ei siinä pystynyt oikein itkua pidättelemään kenenkään kohdalla. Oli se herkkä hetki. Omien vanhempien ja oman tyttären viesti sieltä jostain kaukaa, ei sitä tunnetta oikein osaa kuvailla. Tuli luettua se kirje aika moneen sataan kertaan vielä sitten saarella olon aikana. Mutta se helpotti, kun sai aivot sinne koti-Suomeen. Pää siellä reissussa meinasi hajota, muuten ei ollut mitään ongelmia minulla.

Kolme maailman parasta asiaa!

Ja sitten ne kolme asiaa, jotka sait ottaa mukaasi, muttet tiennyt, saatko niitä saarelle mukaasi ollenkaan. Sriracha-purkki, otsalamppu, sekä Adam Smithin Kansojen varallisuus –kirja! En kestä!

Mausteita, valoa ja kirja, mitä muuta sitä ihminen voi saarella enempää haluta. Jackpot!!! En olisi voinut olla onnellisempi!

Minusta tuli kertaheitolla saaren suosituin henkilö tuon Sriracha-purkin ansiosta, ja voitte kyllä arvata miksi! Ja sitten illalla vaan lamppu päälle ja lukemaan, nyt se paratiisi-käsite minulle vihdoin avautui, halleluujaa!!!

Maailmanparantaminen ei oikein nyt lähde

Itse palkintokisasta pakko paljastaa sellainen juttu, että itse palkintohan oli siis aivan upea ja hieno. Jo ajatus viedä lapsille urheiluvälineitä, värityskirjoja ja muuta, sai taas mielen herkäksi.

Mutta pakko myöntää, että kun tosiaan kisan keston ja voimattomuuden takia oli itsellä ja muillakin tuo ”hyväntekeväisyystaso” aika heikoilla kantimilla, niin en itse olisi halunnut ainakaan hetkeäkään mennä suorittamaan moista toimintaa. Paskalta haisevana, nälkiintyneenä ja uupuneena sitten pikkulasten kanssa kielikylpyyn ja leikkimään ja kertomaan Suomesta asioita? Kiitos, mutta ei kiitos.

Miskankin ilmeestä ja omista hurraa-huudoista palkinnon paljastamisen yhteydessä pystyi kyllä päättelemään, että saarella loikoilu olisi sittenkin riittänyt. Myöhemmin kertoikin, ettei oikein pystynyt kauheasti tsemppaamaan ja hymyilemään, kun oli vähän muut asiat mielessä. Esimerkiksi lepo. Hieman naureskeltiin saarella sille, mutta todettiin samalla, että Virpillehän tuo oli varmaan ihan superreissu. Ja niin olikin.

Muutenkin noiden palkintokisojen merkitys loppua kohden väheni, kun porukat odottelivat vain sitä tiputtamiskisaa. Ei oikein jaksanut enää innostua mistään muusta. Kunhan vain joku lähtisi pois ja pääsisi askeleen lähemmäs finaalia.

Wallulta tulee silakka suusta

No mutta tällainen jakso tällä kertaa.

Lopuksi kerrottakoon, että voi sun maar Wallu, kun menit sille Tuulille möläyttämään siellä saarella lepäillessä, että oltaisiin menossa Kimin kanssa finaaliin?

Siis miksi Wallu miksi? Olisit joskus hiljaa, kun tarvitsee, mutta ei suatana kun tuli mölyt mahasta ja nyt tilannehan muuttui täysin. Sillä jos Tuuli menee kertomaan sen Miskalle ja Virpille, saattaa Wallu olla seuraavaksi lähdössä kotimatkalle! Kirottu hölmö!

EI NOIN WALLU, EI NOIN! Kiitos ja anteeksi. Ensi kertaan siis. Katsotaan onko viimeinen kirjoitukseni sitten tällä kertaa, heippa!

Kuvat: Nelonen Media

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*