Nappisuoritus

Selviytyjät Suomi
27.03.2019

No niin Virpi sai ainakin sen, mitä halusi. Päästä jatkoon heimojen yhdistymisessä. Vaikka kuinka Virpi toista väittää, niin kyllä se Vilman putoaminen oli ihan Vilman hyväntahtoisuutta häntä kohtaan. Virpin venkoilu siellä saarella ennen heimoneuvostoa oli sen luokan kaaosta, eli kuinka hän vain pystyisi saamaan itsensä jatkoon. Ja se sai jo muut siihen pisteeseen että APUA! Tuntui, että Virpi oli menettämässä järkensä.

Toki Vilmakin oli jo siinä pisteessä, ettei todellakaan halunnut enää samalle saarelle Lolan kanssa, mutta silti. Kaunis ja herttainen ele Vilmalta. Mutta samalla kuitenkin jäi vähän kitkerä olo siitä eräänlaisesta luovuttamisesta ja kyllä minun silmissäni ainakin suhteeni Virpiin muuttui aika lailla.

Ja samalla tyylillä/tyylittömyydellä/kieroudella peli näköjään jatkui. Virpi muuttui kertaheitolla ihmiseksi, joka on valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen pelissä eteenpäin. Siis meidän Virpi, joka aiemmin oli kertonut ”ettei kukaan saisi tippua ja kaikki saisivat jatkaa”.

Tosin on tässä kyllä kumarrettavaakin häneen päin, koska vaikka se Lolan kanssa puuhastelu olikin väärin Koknakki-liittoa kohtaan, niin en tiedä, tajusiko hän edes vai tekikö vahingossa sen, että lupailut Lolaa kohtaan eivät nyt menneetkään sitten ihan nappiin. Lupasi tehdä Lolan eteen lähes mitä tahansa, mutta loppuhetken keskustelut Kimin kanssa kyllä eivät menneet ehkä ihan kuin Strömsössä tai sanotaanko Lolan mielen mukaan.

Ja samalla Virpi pelasti Koknakki-liiton. Ei ole todellista! Minun ja Miskan tietämättä meni siis puhumaan Kimille, että saaren tytöt olisivat tiputtaneet Kimin jo tässä jaksossa, mutta koskemattomuusamuletti pelasti Kimin. Ja siitäkös Kimi kimmastui. Ja kertoi että Kimi on ollut liipasimella koko ajan.

Huh, olipa lähellä

Kimillähän oli tämä Saulin puolesta tehty kostoretki menossa, mutta oli jo melkein unohtanut sen ja nyt alkoi sitten päitä putoilemaan. Ja saatiin Kimi puolellemme! Halleluujaa Virpi!

Tilannehan muuttui toki siinä mielessä huonompaan suuntaan, että Kimistä tulikin yhtäkkiä Koknakki-liiton kuningas, ainakin hetkeksi aikaa. Ei siinä paljoa ollut sanottavaa, vaikka halusimmekin Veronican pois, mutta kun Kimi sanoi että Lotta, niin mitäs siinä sitten sanot. Muuten olisi ollut joko Minun, Virpin tai Miskan vuoro lähteä.

Ja lähellä olikin Miskan lähtö. Onneksi minun voittoni palkintokilpailusta antoi minulle kaksi ääntä heimoneuvostoon. Huh, että oli lähellä.

Minun ja Miskan yhteinen superamuletti on onneksi salaisuus, mistä ei Kimi tiedä vielä mitään.

Uskomattomintahan tässä on vielä se, mistä katselijatkaan eivät tiedä, että Markon saaminen Koknakki-liittoon ei ollut ihan helppoa. Itseasiassahan tilanne oli sekunneista kiinni.

Kun olimme kävelemässä kohti heimoneuvostoa kukin peräkkäin laahustaen tuikut kädessä, olivat Kimi ja Marko peräkkäin. Marko ei kuulemma itsensä kertomana ollut vielä tehnyt päätöstä suuntaan eikä toiseen, mutta viime hetken Kimin kuiskaus Markon korvaan ratkaisi kaiken.

Kimi näet kuiskasi, että Marko on lähdössä seuraavaksi saarelta, jos ei äänestä Lottaa ulos ja koska Markolla ei jäänyt kauheasti aikaa miettiä siinä enää ratkaisujaan, päätyi sitten viime tingassa meidän puolelle! Puhdasta neroutta, Kimi! Samalla saatiin kova kilpailija puolellemme, kenties peesissä sitten myös Tuulin, koska he ovat niin hyviä ystäviä keskenään. Yksi kuiskaus ja peli taas meillä! Namia!

Lolasta tuli renki

Jakson alussahan minä ja Miska ja Virpi olimme enää keskenämme, tosi kusessa ja yhtäkkiä meillä on Kimi ja Marko puolellamme. Uskomatonta miten tilanteet muuttuvat!

Kaikista pirullisintahan tässä on se, että Lotan luotto Markoon oli täysi kymppi ja se ratkaisi sen, ettei hän käyttänyt sitä amulettia, ei se ettei Tuulilla olisi ollut sitä mukanaan. Molemmat luottivat Markoon ja nyt meillä on sitten vähän niin kuin olosuhteiden pakostakin Tuuli mukana. Ehkä. Koknakki-liitto on vahvempi kuin koskaan! UPEAA! Samaan aikaa minulla ja Miskalla vielä se superamuletti.

Ainut ongelma on nyt vain siinä, että Kimi pitää saada pois mahdollisimman nopeasti saarelta ja samalla se on vähän niin kuin nyt saaren pomo. Lolasta tuli taas kenties ekaa kertaa koko Selviytyjät-kauden aikana renki. Oli se aika ihanaa katsoa Lolan ilmettä, kun Lotta äänestettiin ulos. Pakko sanoa.

Eli voi voi, Lola ja Veronica. Vai pitäisikös sanoa bye bye? No sitähän tässä ohjelmassa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu, joten jännityksellä sitten ensi jaksoon kaikki rakkaat blogin lukijat!

  • Kirsi

    Wallu taitaa olla kisan voittaja kun muutenhan blogi loppuisi kesken jos
    putoaisi….näin päättelen.

  • Kirsi-Marja

    Wallu voittaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*