Meni ihon alle

Selviytyjät Suomi
05.03.2019

Nyt se siis alkaa. Todellinen kisailu. Kisailu, joka ei siis liity itse kisoihin, eikä liittoihin, vaan ihan omiin henkisiin hyvinvointiin liittyviin seikkoihin, jotka tuolla saarella alkavat olla selvästi joillekin jo suurena mörkönä oman päänsä sisällä.

Otetaan esimerkiksi Olli. Tuo raju rokkari, maailmanmatkaaja, joka keitoissa ja liemissä keitetty alfauros. Mitä oikein tapahtui?

Öiset kirkumisbakkanaalit

Kerronpa hieman lisää. Ennen saarelle menoa otin selville viimeisenä päivänä kellosta, koska oikein Filippiineillä tulee esimerkiksi pimeää. Se tulee suunnilleen kello seitsemän aikaan illalla. Sen jälkeen tulee sen verta pilkkopimeää, että ei todellakaan huvita mennä kovinkaan kauaksi nuotiosta, sillä kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut, viidakko ei kohtele meitä hyvin. Se ei halua meitä sinne. Ei sitten yhtään.

Sen lisäksi että on lähes säkkipimeää, niin kaikki ne eläimet heräilevät ja alkavat etsiä ruokaa ja muutenkin pitää ääntä siellä. Ja ne eivät todellakaan ole sieltä myrkyttömimmästä päästä. Metelikin on uskomaton. Apinoista lintuihin ja kaikki siltä väliltä aloittavat sellaiset kirkumisbakkanaalit, että siinä pieni ihminen tuntee itsensä aika mitättömäksi. Meillä on erikseen itse rakentama paskariukukin tehtynä rannalle siltä varalta, että kun ei yöllä uskalla lähteä varsinaiselle riu’ulle keskelle viidakkoa.

Eli siis mahdollisuus olla todellakin omissa oloissaan saarella on tosiaan aika kortilla. Päivisin olisi aikaa, mutta silloinkin ollaan yleensä kisoissa. Saarelle takaisin päästyämme alkaa niiden muutamien riisidesien lämmitys, sitten syönti ja lopuksi alueen putsaus kaikesta ruoanjämistä. Tämän jälkeen jää se muutama hetki olla tekemättä mitään ennen kuin tulee taas pimeä. Silloin on hetki aikaa mennä uiskentelemaan ja tuumailla hetki itsekseen asioitaan. Mutta sekin aika pitäisi hyödyntää, kun liittojen rakentelu käy noina hetkinä kuumimmillaan.

Ei mitään ärsykkeitä

Mikä Ollilla meni eniten ihon alle, oli se loputon sosiaalisuus ja yhdessäolo, jota saarella joutuu tahtomattaankin suorittamaan. Small talk, small talk ja kolmannen kerran small talk. Muuta tekemistähän siellä ei ole, koska ei kauheasti huvita liikkua päivisin siitäkin syystä, että kuluu turhaan energiaa ja se ei ole kauhean hyväksi kisoja ajatellen.

Ja kun koko ajan joutuu vaan palattamaan ja pulisemaan jonninjoutavia samojen ihmisten kanssa päivästä toiseen, alkaa siinä pää hieman itse kullakin pehmetä.

Ei ole mitään luettavaa, ei kynää ja paperia, mihin kirjoittaa, ei mitään ärsykkeitä aivoille. Vain passiivista tuijottamista kohti taivaanrantaa ja odottamista. Olo on kuin koiralla päivisin kotona odotellessa isännän saapumista kotiin. Meillä se oli kilpailuveneen odottelua aina aamupäivisin. Että saatana tule jo! Leipää ja sirkushuveja. Ilman niitä ihminen tulee hulluksi!

Hannes halusi olla yksin

Koti-ikävä taas. No se taisi olla sitten enemmän loppujen lopuksi Hanneksen ongelma enimmäkseen. Uusi tyttöystävä odottamassa Suomessa, ja tippumisuhan alla jatkuvasti. Ei yhtään liittolaista saarella. Itkuhan siinä jo tulee isommallakin miehellä. Mutta tulihan sitä tippaa Hanneksen silmäkulmasta myös toisen kisan voiton johdosta. Ilon kautta. Itse olen kyllä kilpailun ottanut hieman toisella tavalla haltuun, mutta jos leikkimielisestä (lue: hampaat irvessä) kisastakin saa itkun aikaiseksi, niin mikäs siinä.

Ja mikä ei itse ohjelmassa käynyt selväksi, oli, että meidän VIP-saarella kyllä yritettiin kovasti saada Hannesta mukaan keskusteluihin ja ajan tappamiseen, mutta Hannes halusi itse olla yksikseen. Ei siellä kukaan yrittänyt häntä vältellä. Päinvastoin. Hanneksella oli huumori kadonnut jonnekin Nooran mukana.

Veronica taas jo iänkin puolesta on aika nuori moiselle ”retkelle”, siinä taitaa kuplia vähän muitakin asioita aivoissa, mitä noilla nuorilla nyt tuossa iässä kuplii.

Mutta kaiken kaikkiaan äärimmäisen kovat olosuhteet, pimeys, nälkä, kylmyys, kuumuus, turhautuminen, ikävä ja muut seikat pistävät kyllä ihmisen sekaisin. Ei ole mikään paratiisimatka.

Mutta se mikä kisan tekee mielenkiintoiseksi, onkin juuri tuo itsensä kanssa oleminen ja sen ajan löytäminen ja sitä päivätolkulla yrittää vaan olla oman päänsä sisällä, kun ei jaksa muita, niin siinä vasta hulluksi tuleekin.

Aikamoista.

Kuvat: Nelonen Media

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*