Vedän sometilini säppiin?

Elämäntapamuutos
13.05.2019
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Olen tehnyt viime vuosina kohtuullisen paljon kaikennäköistä hommaa ja yksi aikaa vievimmistä hommista on ollut sosiaalisen median kanssa värkkääminen.

On tullut väännettyä blogia, päivitystä, YouTubea, tekstiä ja sitä sun tätä. Näin siksi, koska sosiaalinen media on ollut yritykselleni tärkein markkinointikanava. Somessa pystyy yrityksenä tekemään kustannustehokasta markkinointia ja vieläpä varsin omintakeisella tyylillä.

Kun aloittelin ”someuraani”, seuraajia oli pyöreät nolla. Homma lähti käyntiin arvonnoilla, somekisoilla ja kaikenmaailman erikoisilla tempauksilla. Se oli todella hauskaa ja luovuutta sai käyttää niin paljon kuin ikinä halusi.

Vuosien mittaan seuraajamäärät ovat kasvaneet jokaisessa somekanavassa, joista suurin meillä on ollut Facebook. Siellä meillä on vajaa 600 000 seuraajaa, joka on iso määrä pienelle kyläkaupalle. Tässä sivussa on voitettu myös somepalkintoja ja saatu muutenkin tunnustusta tuotteliaasta verkkomainonnasta.

Meillä sosiaalisen median päivittelyyn osallistuu myös henkilökunta ja äitinikin postaa Jounin Kaupan Facebook-sivuille säätiedot, lähes päivittäin. Ihmiset ovat pääsääntöisesti tykänneet meidän tyylistä tehdä sisältöä ja siitäkin on tullut paljon kiitosta.

Kymmeniä tuhansia euroja somella

Onko somen pyörittely sitten pelkkää ruusuilla tassuttelua? No ei. Alan huomaamaan itsestäni, että pitkään jatkunut somen tekeminen on alkanut kyllästyttämään minua.

Alussa saatoin postailla kymmeniä päivityksiä päivittäin Facebookiin ja tehdä arvontoja jopa useita päivässä. Samalla värkättiin YouTubeen videoita, Instagramiin kuvia ja Snapchatiin tarinoita. Tämä sirkus tavoitti parhaimmillaan useita miljoonia ihmiskontakteja viikoittain meidän somekanavissa ja tietysti yritykset halusivat tehdä yhteistyötä kanssamme.

Olen tehnyt paljon yhteistyökuvioita yritysten kanssa somessa ja muistaakseni tienannutkin näistä parhaimmillaan kymmeniä tuhansia euroja kuussa. Tuntuu aivan hullulta?! Kyllä. Siinä tulee hiukan myös vauhtisokeus peliin ja sitä alkaa tekemään myös sellaisia yhteistyökuvioita, jotka eivät anna itselle mitään muuta kuin euromääräisen korvauksen. Ei mitään muuta – ei iloa, ei tunnetta, ei mitään.

Tämä negatiivinen tunne on kasvanut tämän vuoden puolella minulla sellaisiin mittoihin, että joudun kamppailemaan itseni kanssa, että saan postattua päivityksen firmani somekanaviin. Se, joka on tätä touhua seurannut alusta asti, on varmasti huomannut, että julkaisutahti on vähentynyt älyttömän paljon. Tämän blogin aihekin syntyi siitä, kun kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta. Varsinkin, kun pitäisi itsestä kirjoittaa.

Viime viikon treenasin Italiassa boot camp -leirillä ja mulla oli ajatus tehdä kirjoitus reissustani, mutta fiilis oli vain, että mun ei tee mieli jakaa sitäkään kokemusta somessa. Se oli minun reissu ja täydellinen niin. Aikaa ruudun ääressä kului lähinnä Candy Crushia pelatessa ja Netflixiä katsoessa. Pari kuvaa tökkäsin itse reissusta ja kun kommenttikenttään rupesi ilmestymään tuttuun tapaan vittuilua, tuli vain semmonen fiilis, että olkoot…

Kultainen keskitie?

No, katsotaan, onko tämä ohimenevä vaihe vai vedänkö some-tilini säppiin ja keskityn elämään. Se on vaikea päätös, koska tämä on myös antanut meille niin paljon. Tietystihän on näitä kultaisia keskiteitä olemassa, mutta olen siinä lajissa ollut aina todella huono. Se on joko tai, aina. Voihan tämä toki myös johtua ailahtelevasta mielestänikin… En tiedä.

Joka tapauksessa havaintoni on ollut, että minun on huomattavasti helpompi hengittää ilman somen jatkuvaa päivittelyä saati lukea muiden päivityksiä.

Loistavaa viikkoa

Sampo

Miten pukea 163-senttinen kyläkauppias?

Lifestyle
03.05.2019
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Kuulun ruumiinrakenteeltani sellaiseen ihmisryhmään, jolle ei yksinkertaisesti mikään vaateriepu tai vaateparsi sovi päälle. Joko vaatteet kiristävät, ahdistavat tai muuten vain tuntuvat epämukavilta. Jalan muotokin on geneettisen virheen takia muotoutunut muistuttamaan enemmän hobitin jalkaa kuin homo sapiens -rodun jalkaa.

Millainen ruumiinrakenteeni sitten on? Olen 163 senttiä pitkä ja painan 78 kiloa. Rakenteeltani olen kohtuullisen raamikas, ruumiin pituuteen nähden. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että kaikki farkut ovat aina lahkeista liian pitkät tai vyötäröltä kapeat. Ainoastaan teettämällä saat oikean mittaiset housut.

No entäs paidat? Sama laulu. Jotta saat istuvan paidan, joudut valitsemaan L-koon ja se tarkoittaa että hihat ovat minulle liian pitkät.

Nykyäänhän vaatteiden sovittaminen on luksusta. Toista se oli 15 kiloa painavampana. Silloin kaikki vaatteet myös mielestäni näyttivät päälläni karmealta. Ei ole mikään ihme, että tässä tarvitsee keski-iän kynnyksellä terapiaa, kun katselet itseäsi sovituskopin peilistä ja koetat ahtautua siihen farkkukokoon, joka oli vielä pari vuotta sitten sopiva.

Mielessäsi ajattelet, että ne on ne aasialaiset mitat varmaan, jotka tekevät housuista ahtaat. Peilikuva tosin paljastaa totuuden. Olet vain lihonut. No näkemästäsi traumatisoituneena haluat päällesi jotain sellaisesta vaatetta, joka verhoaa kroppasi ja peittää kaikki inhottavimmat kohtasi. Tässä kohtaa valikoituu luontevasti paidaksi huppari ja housuiksi verkkarit, trikoot tai jotkut mahdollisimman joustavat ja venyvät housut. Kauhean värikästäkään ei viitsisi päälleen tuossa mielentilassa vetää. Siksi vaatetuksen värimaailma mukailee tummaa goottia. Siinäpä sitä.

Nyt varmaan ymmärrätte, miksi kaikki eivät pidä shoppailusta. Se tuo omasta itsestään esille kaikki ne epäkohdat, joita vihaat ja häpeät itsessäsi. Eikö niin? No näin mie asian olin uskotellut itselleni ja näin myös elänyt. Vaatekauppaan meno on ollut minulle yksi vastenmielisimmistä asioista koskaan.

Minttu taannoin kertoi minulle, että oli sopinut tapaamisen erään huippustylistin kanssa ja aikoi hänen avustuksellaan freesata omaa pukeutumistaan. Minua rupesi tämä asia kiinnostamaan kovasti, koska olen tuosta pukeutumisongelmasta kärsinyt aina.

No, itse palaveri kahvilassa oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Sain pikaluennon eri vartalomalleista, vaatemalleista, ihokontrasteista ja ties vaikka mistä. Sohvi Nyman vaikutti erittäin asiaansa vihkiytyneeltä ammattilaiselta. Hänen puheistaan jopa minulle tuli fiilis, että saattaisin vielä löytää omalle ruumiinrakenteelleni sopivaa puettavaa. Eikä sen tarvitse olla yhtään tyyriimpää kuin aiemminkaan. Pääasia on, että ymmärtää, minkä tyyppinen ja värinen vaate tuo parhaat puolet esiin, ja vastaavasti peittää niitä huonoimpia.

Tällä myyntipuheella hyppäsin stylistin käsittelyyn ja siitä tarinaa seuraavassa postauksessa!